keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Palvelupäällikkömme Eva


Ravintola Tornin keittiöstä kuuluu iloista hyräilyä ja me kaikki tiedämme jo mistä tuo ääni kantautuu. Meidän valloittava palvelupäällikkömme Eva valmistelee kokousta Näköalakabinettiin. Tilan valmistelussa on paljon työtä, eikä 20 hengen seurueelle tarjoilu yksin ole helpoimpia työtehtäviä. Rautaisella ammattitaidolla tämäkin onnistuu, eikä hymy hyydy.

”Aloitin 1975 syksyllä tarjoilijana. Vuonna 1980 Torni meni kiinni remonttia varten ja me kaikki siirryttiin muihin ravintoloihin vuodeksi, jäin siitä äitiyslomalle ja kotiin. Tulin takaisin syksyllä 1985 ja siitä lähtien olen ollut kokoajan. Olen tuntenut Tornin omakseni ja täällä on ollut hyvä työskennellä.”

Kun meillä uusilla on kysyttävää, tiedämme kaikki kenen puoleen kääntyä. Eva tietää talostamme ja erityisesti ravintolasta sekä kokoustiloistamme kaiken.

Onko Tornissa tapahtunut suuria muutoksia toimintavuosiesi aikana?

”Torni on muuttunut paljon ihan niin kuin koko ravintola-ala. Minulla on paljon ihania muistoja vuosien varrelta, joita on mukava muistella. Eteenpäin on kuitenkin mentävä.”

Kabinetit koristellaan ja viimeistellään upeiksi ennen asiakkaiden saapumista.

Pitkän urasi aikana on varmasti sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Osaatko mainita urasi ikimuistoisimpia tapahtumia tai asioita?

”Olen tavannut ja oppinut tuntemaan paljon ihania asiakkaita sekä henkilökuntaa, vaikea panna tärkeysjärjestykseen. Suurin yllätys oli, kun sain presidentin myöntämän kunniamerkin työstäni vuonna 2005.”

Torni on tunnetusti ollut yksi Helsingin suosituimpia paikkoja ja ravintoloissamme ja hotellissamme on vieraillut monia julkisuuden henkilöitä sekä muita arvokkaita vieraita. Kysyin Evalta kuka onkaan ikimuistoisin henkilö, jota hän on päässyt palvelemaan?

”On niin monta ihanaa vierasta, ikimuistoisin on ehkä Harry Belafonte säteilyllään, Roger Moore Charmillaan. Jane Fonda reippaudellaan…”

Ritarikabinetti on Evan valtakuntaa.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Hidden Gems In Hel

Hietaniemen hautausmaa on Helsingin luterilaisista hautausmaista edelleen käytössä olevista vanhin. Hautausmaa on avattu vuonna 1829. Syksy värjää maiseman upeaksi ja kävely alueella on jopa terapeuttisen rauhoittavaa. Hietaniemestä löytyy myös paljon tuttuja nimiä kuuluisista taiteilijoista presidentteihin. Kesän aikana alueella järjestetään myös maksullisia teemakävelyitä tiistaisin ja torstaisin kello 17.




Kaikki tietävät Töölönlahden, turistit näkevät sen kartalla ja se vilahtaa ohi usein julkisilla kulkiessa. Sen kauneuteen pääsee perille kuitenkin vasta rannalla kulkiessa. Hyvin pidetty alue on kaunis ja täydellinen pienelle kävelylle. Urheilullisemmat voivat lähteä liikkeelle sporttivarustuksessa, sillä rannasta löytyy monipuolinen ulkoilmakuntosali ja syksyyn saakka rannasta pääsee myös SUP-lautailemaan ja melomaan. Kaisaniemen puolella on rannassa kauniita vanhoja huviloita, jotka tarjoavat kahvilapalveluita upein maisemineen. Töölön puolella taas moderni arkkitehtuuri ihmetyttää turisteja.





Kallio kasvattaa suosiotaan jatkuvasti paikallisten keskuudessa. Ennen jopa pahamaineiseksi luokiteltu alue on nykyään urbaani ja suosittu asuinalue, sekä suosittu ajanviettopaikka. Alueen pikkukujat lukuisine pubeineen, terasseineen, etnisine ravintoloineen, edullisine hintoineen sekä rennon ilmapiirinsä vuoksi on saavuttanut huippusuosion erityisesti nuorten keskuudessa.




Arabianranta on hieman kauempana, noin 5 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva idyllinen asuinalue, jonka läheisyydessä on myös historiallinen Vanhankaupunginkoski, kaislameren kautta saavutettava Lammassaari ja suomalaista desingnia outlet hinnoin. Itse Arabianranta on kaunista ja tarkkaan harkittua arkkitehtuuria ja jos oikein kuumasti porottaa, voisi sitä kuvitella olevansa Monacossa, niin näyttävää alueella on. Ihmettelyä voi jatkaa lammassaaressa, jossa on erittäin runsas lintukanta ja alueella on bongailua varten rakennettuja näköalatorneja.




-Nyt toivoisimmekin lisää vinkkejä teiltä rakkaat asiakkaat ja lukijamme? Kommentoi alle ja voita.